koskelanet.com

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomessa ja muuallakin sivistyneessa maailmassa matkaviestimet ovat lyöneet itsensä läpi. Suomessa neljällä viidestä on matkapuhelin, mutta globaalisti katsottuna kuitenkin vain joka neljännellä on kännykkä taskussaan. Vaikka mobiiliteknologian historia on lyhyt, on kaksi teknologiasukupolvea jo ennättänyt pyyhkäistä yli kännykkäkansan. Kolmas sukupolvi on jo nähnyt päivänvalon ja valloittaa maailmaa paraikaa.

Kännykkä ei ole enää entisensä, tai ainakaan se mitä ennen ymmärrettiin matkapuhelimella – eli matkassa mukana kulkeva puhelin. Moderni matkaviestin on digitaalisen matkapuhelinlaitteen lisäksi myös tekstiviestin, puhelinluettelo, kamera, radio, musiikkisoitin, pelilaite, kalenteri, herätyskello, laskin, muistiinpanovälineet, sanelukone, sähköposti, internet-selain, pienoistoimisto, tietokoneen korvike, kompassi jne, jne – varsinainen monitoimikone ja viihdekeskus siis. Olen myös nähnyt kännykän, jossa oli pullonavaaja ja eräässä toisessa mallissa tupakansytytin. Ja mitä ikinä onkaan vielä tulossa, sen taivas yksin tietää – ja Ollilan Jorma muutaman kaverinsa kanssa.

Jo lankapuhelimen tulo savumerkkien ja viidakkorumpujen tilalle oli merkittävä askel, kun ajatellaan ihmisten tavoitettavuutta. Mutta edelleenkin lotossa 4 ja lisänumero oli helpommin hoidettu, kuin matkamiehen tavoittaminen puhelimeen reissulla ollessaan. Vasta matkapuhelin on ratkaissut tavoittamattomuusongelman siellä, missä Pyhä Kenttä ja Peittoalue ovat riittävät. Ja niitähän riittää siellä, missä ihmiset tapaavat liikuskella.

Puhelimesta, tai sen modernimmasta inkarnaatiosta, on tullut uudenlainen viestin – se on haltijalleen henkilökohtainen, tavoittava, hyödyllinen ja viihdyttävä. Ja kun hintakin on kuluttajaystävällinen, on suosiokin taattu. Kännykästä on suosionsa myötä muodostunut uusi sosiaalinen ilmiö, hyötyineen ja haittoineen.

Jos matkaviestin onkin useasti hyvä ja hyödyllinen, niin on siitä haittaakin. Haitoista puhelimen haltija pääsee eroon yleensä sulkemalla laitteensa. Mutta entä silloin, kun toisten matkaviestimen käyttö häiritsee kanssaihmisiä? Silloin ei enää ollakaan tekemisissä kännyköiden kanssa, vaan niiden käyttäjien. Häiriötä aiheuttavan viestimen omistaja leimataan nopeasti häiriköksi.

Milloin sitä sitten ollaan häiriöksi, mikä on sopimatonta ja missä tilanteessa? Kännykkäilmiön ollessa kohtalaisen tuore, varsinaista etikettiä tai yhtenäistä mielipidettä asiasta ei ole vielä muodostunut. Todennäköistä kuitenkin on, että etiketti tulee jossain määrin vaihtelemaan kulttuurin ja vallitsevan lainsäädännön mukaan.

Kännykän käyttö katsotaan usein häiritseväksi sellaisissa sosiaalisissa tilanteissa, joissa ihmisten odotetaan muutenkin hiljentyvän ja keskittyvän itse tilanteeseen. Tällaisia tilaisuuksia ovat esim. uskonnolliset tilaisuudet, luennot, kirjastojen lukusalit, oppitunnit sekä matkustaminen turkulaisissa busseissa.

Etiikan vastaiseksi käytöksi katsotaan myös käyttö sellaisissa tilanteissa, joissa se on kriminalisoitua tai käyttö tapahtuu annettujen ohjeiden vastaisesti. Monessa maassa autonkuljettajan matkapuhelimen käyttö ilman hands free-laitetta ajoneuvon liikkuessa on lain mukaan rangaistava teko. Eräissä sairaaloissa tai niiden osastoilla matkapuhelimen käytöstä saattaa olla vaaraa potilasturvallisuudelle. Lentokoneissa käyttö saattaa varantaa lentoturvallisuuden. Teattereissa tavallisesti kehoitetaan sulkemaan matkapuhelimet, osittain teknisten seikkojen takia, osittain yleisön viihtyvyyden takia.

Avokonttorit ovat paikkoja, joissa työskentelevien tulisi ottaa huomioon kolleegojen läsnäolo paitsi kännyköiden käytössään, myös muussakin toiminnassaan. Vaikka välttämätön työkalu kännykkä onkin, ei siihen tarvitse kailottaa ja samalla kulkea koko konttorin ympäri luuri korvallaan – kun voisi istua omalla paikallaankin.

Työasioiden hoitamisen matkapuhelimella vielä luonnollisestikin ymmärtää, mutta yksityisasioiden kovaääninen hoitaminen ja henkilökohtaisten ihmissuhdeongelmien puiminen työpaikalla aiheuttaa helposti närää kanssaihmisissä. Näitä puheluita pitäisi puhua mieluimmin omalla ajalla tai ainakin syrjemmällä ja muita häiritsemättä.

Mitä ihmeellisemmät soittoäänet ja tekstiviestihälytykset herpaannuttavat kenen tahansa keskittymisen ja vetävät huomion pois varsinaisesta työtehtävästä. Pahimmassa tapauksessa puhelimesta kuuluva ärsyttävä lällätys jää soimaan päähän loppupäiväksi. Työympäristössä käytettävien soittoäänten soisi olevan tahdikkaampia tai ainakin hiljaisempia. Näiden ns. soittareiden tilailu ja lurittelu pitkin päivää on teinien touhua – muille sanoisin: kasvakaa jo aikuisiksi.

Julkisissa kulkuvälineissä, tavarataloissa, ravintoloissa kännykän käyttö jakaa mielipiteitä. Osa katsoo sen häiritseväksi, osa taas ei. Valtiollinen rautatieyhtiömme VR on vastikään päättänyt laittaa joihinkin juniinsa kännykättömän vaunun, jossa matkustettaessa matkapuhelin ei saa olla päällä. Tulevat kuukaudet näyttävät, kuinka kysyttyjä vaunupaikat ovat. Valtion yhtiönä VR:llä on oikeus ja velvollisuus palvella myös marginaaliryhmiä.

Mikähän siinä junassa puhumisessa ärsyttää, juttelevathan ihmiset siellä muutenkin toisilleen? Taitaa ihmisiä vaan harmittaa, että puolet jutusta jää kuulematta ja pelkästään oman mielikuvituksen varaan.

Uusimmat kännykkämallit kameroineen ovat tuoneet uusia eettisiä ongelmia. Milloin kuvia saa ottaa ja mistä kohteista? Entäs mitäs sanotte eräästä taannoisesta palvelusta, jossa kuvattiin kauniimman sukupuolen takamuksia ja kuvat lähetettiin palveluun, jossa asiakkaat saivat pisteyttää takamukset omien mieltymystensä mukaisesti. Kuka tahansa kaduntallaaja saattoi joutua listoille peffoineen.

Pelkästään yksilöitä ei voi syyttää häiriköinnistä, mielestäni siihen syyllistyvät myös operaattorit ja telemarkkinointia tekevät yhtiöt. Olen tilaamatta ja haluamattani alkanut saada mainoksia ja markkinointihenkisiä tiedotteita tekstiviesteinä kännykkääni. Silloin tällöin tupsahtaa myös viestejä, joissa tarkoituksella yritetään harhauttaa soittamaan kallishintaiseen palvelunumeroon.

Mobiiliviestintä mahdollistaa markkinoinnin tavalla, joka varmasti tavoittaa vastaanottajansa. Mielestäni olisi pelkästään kohtuullista, että markkinoinnin kohteelta olisi etukäteen pyydetty suostumus mainosmateriaalin lähetykseen. Muuten materiaali alkaa ärsyttää siinä määrin, että se saa roskaviestin maineen. Ei-toivotut roskaviestit pilaavat hyvän asian samoin, kuin roskapostin tulva on pilannut sähköpostiviestinnän. Kuluttajat saattavat hylätä alunperin hyödyllisen palvelun pelkästä inhosta roskaviestejä kohtaan.

Kuten ylläolevasta vuodatuksesta saattaisi päätellä, mobiiliviestinnän etiikassa on itse kullakin vielä opittavaa. Ja vaikka kuinka yrittäisi tehdä asiat oikein, tulee kuitenkin mokanneeksi jossakin tilanteessa. Sitä sattuu jokaiselle, takuuvarmasti, eikä vähiten saarnamiehelle itselleen.

Televisio tuli Suomeen 1950-luvulla, tarjoten maanpäällisiä TV-lähetyksiä yhden silloin, toisen tällöin. Nyt 50 vuotta myöhemmin, perinteisellä menetelmällä lähetetään ohjelmaa neljällä valtakunnallisella kanavalla, sekä lisäksi ruotsinkielisillä alueilla toistetaan joitakin Ruotsin television lähetyksiä. Yhtä kaikki, katselijoille suolletaan televisio-ohjelmia niin paljon, että varmasti riittää katsottavaa vuorokauden jokaiselle tunnille. Keskimäärin suomalainen katselee televisiota joka päivä noin 3 tuntia (Finnpanel Oy).

Tällä hetkellä Suomessa tapahtuva lähetystoiminta on teknisessä mielessä murrosvaiheessa. Lähetystekniikkaa digitalisoidaan ja kansalaiset hankkivat koteihinsa uutta lähetystekniikkaa tukevia vastaanottimia. Valtioneuvoston tekemän periaatepäätöksen mukaan kaikki TV-lähetykset ovat digitaalisia 31.8.2007 alkaen, tämän jälkeen televisiolähetyksiä näkee vain digitaalikanavilta.

Mihin digitaalista lähetystekniikkaa sitten tarvitaan? Jalosti voitaisiin sanoa, että televisiokuvan laatu paranee ja uusi tekniikka mahdollistaa uudenlaisen interaktiivisen ohjelmasisällön lähettämisen. No, ensimmäinen on totta vain niille, jolla on huono TV-kuva analogisella puolella. Jälkimmäinen on totta vasta, kun paluukanavalla varustettuja vastaanotinlaitteita on riittävästi saatavilla ja joku alkaa tarjota interaktiivista sisältöä.

Raadollinen totuus kuitenkin on, että digitaalinen tekniikka mahdollistaa lähetettävien TV-kanavien määrän moninkertaistamisen, kun analogisten kanavien lisääminen ei olisi enää ollut mahdollista. TV-lähetyksiä varten varatut radiotaajuudet ovat rajallinen luonnonvara, mitä digi-TV hyödyntää analogista tehokkaammin niputtamalla useampia lähetyksiä samalle taajuudelle.

Digi-TV tuokin heti kättelyssä parikymmentä kanavaa ihmeteltäväksi aiemman 4:n kanavan sijaan, jotka toki näkyvät myös digipuolella. Monella uudella kanavalla ei ole vielä kunnon toimintaa, jotkut kanavat ovat jopa ehtineet lopettaa lähetystoimintansa kannattamattomana. Ne kanavat, jotka jotakin ilmaiseksi lähettävät, näyttävät enimmäkseen laadultaan ala-arvoista sisältöä ja palvelevat vain marginaalisia katsojaryhmiä.

Sanoisin, että melkoinen sisältöinflaatio uhkaa televisiotoimintaa. Digi-TV:n tuoma lisäkanavien määrä mahdollistaa enemmän roskan lähettämisen entistä useammasta tuutista. Digitaalisuuden tuoma lisäarvo tavalliselle kuluttajalle jää tällä hetkellä ainoastaan yhteen tai kahteen katsottavaan lisäkanavaan, joiden ohjelmien taso vaihtelee surkeasta erinomaiseen.

Jo varhaisessa vaiheessa, television alkutaipaleella, oltiin huolissaan TV:n ja sen ohjelmien vaikutuksesta lapsiin. Sisällöt ovat vuosikymmenten saatossa muuttuneet, tänään televisiossa sallitaan näytettävän entistäkin arveluttavampaa kuvamateriaalia. Syytä huoleen on siis entistäkin enemmän. Tästä huolimatta lasten annetaan katsella televisiota entistä enemmän – itse asiassa TV toimii usein lastenkaitsijana vanhempien sijaan. Olemmeko tyhmiä, vai kenties vieläkin tyhmempiä?

Television toimintaa säädellään onneksi yhteiskunnan toimesta, televisiolähetysten lähettäminen on luvanvaraista toimintaa. Sisällöllisiin ylilyönteihin tai täysin limboihin suorituksiin alentuvan kanavan toimilupa peruutetaan, toivottavasti.

Internetin sisällöntarjontaan Isoveli ei juurikaan voi puuttua, vaikka haluaisikin. Internetin sisällöstä ja sen oikeellisuudesta päättää kuluttaja – kukin tiedontarjoaja toimii omien intressiensä hyväksi ja näyttää asioista itseään parhaiten palvelevan osan. Sinä keräät palat yhteen ja muodostat mielikuvan oikeasta tiedosta. Lue siis tätäkin artikkelia varauksella, olet vaarassa tulla aivopestyksi.

Lapset eivät osaa olla tarpeeksi mediakriittisiä, kun eivät osaa olla kaikki aikuisetkaan. Liian moni ottaa kaiken totena, mitä televisiossa sanotaan. Ja jos jotakin tulee tietokoneesta, niin sehän ei ainakaan voi olla väärin. – Jottei totuus unohtuisi, mainittakoon, että tietokone tekee asioita väärin enemmän, useammin ja niin nopeasti, ettei sitä pieni ihmismieli aina tajuakaan, kuinka poskellaan jokin asia voi olla tietokoneen tekemänä tai näyttämänä…

Laajakaistayhteyksien yleistyessä myös internetissä vietettävä aika lisääntyy, tutkimusten mukaan etenkin television ja painetun median kustannuksella (Jupiter Research) . Laajakaistatalouksissa netissä käytettävä päivittäinen aika on samaa luokkaa, kuin television katseluun käytettävä aika.

Jälleen peräänkuulutan vanhempien vastuuta lasten internetin käytön suhteen. Ilman valvontaa lapset voivat eksyä sivuille, joiden sisältöä ei ole suunniteltu lapsia, vaan tietyntyyppisiä pervoja aikuisia ajatellen. Interaktiivisena mediana internet on myöskin potentiaalinen vaaran aiheuttaja ymmärtämättömissä käsissä. Lapsia voidaan houkutella ansaan monin mielikuvituksellisin tavoin, seurausten ollessa kohtuuttomat. Ovista ja ikkunoista sisään tunkevista tietokoneviruksista ja -madoista selviää vielä, mutta kestäisitkö Sinä lapsesi kidnappauksen, hyväksikäytön tai ehkä kotisi ryöstämisen? En halua pelotella, mutta kaikki ovat toteutuneita skenaarioita.

Kansallisella tasolla tehtävät lait ja pelisäännöt eivät juurikaan päde kansainvälisellä areenalla pelatessa, sillä joistakin valtioista saattaa puuttua nettiviestintään sovellettava lainsäädäntö kokonaisuudessaan, mitä sitten käytetään surutta hyväksi. Sopii vain toivoa, että kussakin maassa joskus säädettävät lait ottaisivat huomioon nykyaikaisen median ja viestinnän mukanaan tuomat kuumat ja kipeätkin aiheet. Tällöin epäkohtiin voitaisiin paremmin puuttua jo ongelman aiheuttajan kotimaassa. Tämän kaiken soisi tapahtuvan kuitenkin sananvapautta ja kunniallista toimintaa rajoittamatta, sillä internet on korvaamaton tiedonlähde ja todellinen Viisasten Kivi oikeissa käsissä.

Maailma se on muuttunut kummasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Tuntuu siltä, että Tellus on nykyään pienempi paikka, mutta oikeammin ihmisten kyky tavoittaa kaukaisiakin kohteita on viime vuosina parantunut merkittävästi. Enkä tässä tarkoita pelkästään fyysistä siirtymistä paikasta toiseen, nykyajan informaatioteknologian avulla lähes kaikki sivistyneen maailman kolkat ovat saavutettavissa sekunnin murto-osissa.

Omakohtainen tiedostava kokemukseni maailmasta ja sen menosta alkaa vasta 70-luvulta, mutta hurjasti se on muuttunut tänäkin aikana. Tuolloin oltiin vielä selkeästi suomalaisia ja Suomessa, asenteellisia kansalaisia asenteellisessa Kekkosen johtamassa kansallisvaltiossa. Jos meikäläisten onkin nykyään helppo saavuttaa maailman kolkat, niin yhtä helppoa eri maailmankolkista on meidätkin löytää. Tämän päivän Suomi vaikuttaakin jo melkoiselta kansalaisuuksien sulatusuunilta, tämän huomaa etenkin suurempien kaupunkien katukuvassa.

Tilastokeskuksen lukujen mukaan Suomessa asuvien ulkomaan kansalaisten määrä oli 107 003 vuonna 2003. Vuonna 1990 vastaava luku oli 26 255 kpl. Pakolais-statuksella Suomessa asuu 24 452 ulkomaalaista. Lisäksi Suomessa vierailee moninkertainen määrä ulkomaalaisia, majoitusliikkeissä yövyttiin 4 330 690 kertaa.

Luvut ovat melko suuria, kun ajattelee, että joskus varhaisnuoruudessani mustan afrikkalaisen näkeminen Turun katukuvassa oli suuri ihme ja muut ulkomaalaiskontaktit jäivät satunnaisiksi havainnoiksi ruotsalaisista tai saksalaisista autoista etenemässä kohti eksoottista Lappia.

Nyttemmin vierasmaalaista alkuperää oleviin ihmisiin törmää myös täällä syrjäkylillä. Työssäni olen tavalla tai toisella lähes päivittäin tekemisissä vierasmaalaisten kanssa, ratkon asioita jotka askarruttavat ihmisiä aivan toisilla mantereilla ja aikavyöhykkeillä. Myös työtovereita ja työnantajani yhteistyökumppaneita on useammassa maailman eri kolkassa. Vuosien varrella olen itse vieraillut joko työn merkeissä tai turistina muutamassa eri maassa ja kulttuurissa – ainakin Ruotsissa, Norjassa, Ranskassa, Isossa Britanniassa, Sveitsissä, Italiassa, Virossa, Turkissa ja Yhdysvalloissa.

Kielitaito on ehkä ensimmäinen henkilökohtainen vaatimus maailmankansalaisuudelle. Ilman yhteistä kieltä on vaikea tulla toimeen vieraassa maassa, saati ymmärtää vierasta kulttuuria ja sieltä tulleiden tapoja. Kielimuuri on omiaan synnyttämään ennakkoluuloja, mielikuva on muodostunut tiedotusvälineitten tarjoaman, monesti valmiiksi värittyneen ja asenteellisen informaation perusteella.

Tässä mielessä ymmärrän kyllä hyvin varsinkin vanhemman väen ja työväenluokan ahdistuksen, heillä ei ole aina keinoa kielitaidon puutteessa ottaa selvää vieraasta tai kertoa mitään itsestään vieraalle.

Englantia ja etenkin sen paremmin tunnettua murretta Bad English ymmärretään ja puhutaan auttavasti monessa maassa. Se on myös minunkin pelastukseni, koulussa opittuja pakkoruotsia ja alkeissaksaa ei ole käytännössä tullut tarvittua juuri mihinkään – kommunikointi sujuu paremmin vahvemmalla englannillani.

Kokemukseni vierasmaalaisista on samanlainen kuin suomalaisistakin – veikkosia on monenlaisia ja moneen lähtöön, niin kuin on suomalaisiakin. On viisaita ja tyhmiä, herrasmiehiä ja moukkia, herroja ja narreja, tunnollisia ja patalaiskoja, rehellisiä ja rikollisia, maltillisia ja kiihkoilijoita.

Suomalaisten käyttäytyminen ja reagointi eri tilanteissa on kyllä helpommin ennakoitavissa, vieraasta kulttuurista tuleva saattaa reagoida toisin, mutta kuitenkin oman kulttuurinsa antaman viitekehyksen mukaan. Toimeen kyllä tulee hyvin, kunhan osapuolet muistavat, että maassa pitää olla maan tavalla ja ymmärtävät, että vieraasta kulttuurista tuleva ei täysin tunne maan tapoja. Ja jos vähänkään tuntee vierasta kulttuuria, niin on helpompi ymmärtää poikkeavan reagoinnin syitä.

Tunnen yhden Ählämin. Vastoin yleistä mielikuvaa, tämä intialainen ählämi on varsin mukava ja lupsakka mies. Tiedotusvälineitten lietsoma stereotypia kiihkoilevasta ja sotahullusta islamistista on kaukana tästä miehestä. Uskonsa mukaisesti hän ei syö sianlihaa, mutta ei kuitenkaan ole niin uskovainen, että pyllistelelisi rukoillessaan. Nyökkääminen Mekkaan päin kuulemma riittää. Alkoholiakin voi juoda sisällä ja pimeällä, kun Allah ei näe.

Muuan Hindu puolestaan on äärimmäisen kohtelias mies. Kesti monta viikkoa saada hänet vakuuttumaan, ettei minua tai muita puhutellessaan aina tarvitse sanoa ”Sir”. Hän on erittäin taitava työssään ja hänelle on kunnia-asia saada työt tehtyä hyvin ja ajallaan. Hän on vegaani ja tarkka siitä, ettei eläinvalmisteita ole minkään ruoka-aineen joukossa. Ainoastaan maitotuotteet ja munat ovat sallittuja eläinvalkuaisen lähteitä hänen ruokavaliossaan. Eräs toinen tuntemani hindu ei ole niin tiukka ruokavalionsa suhteen, hänelle maistuu kyllä liha ja alkoholikin.

Eräs tuntemani Kiinalaisnainen ei ymmärrä miten demokratia voi (muka) toimia. Kommunistinen keskusjohtoinen järjestelmä on hänen tietonsa mukaan ainoa toimiva ratkaisu. Siinä kuulemma vedetään yhteiskuntaa yksimielisesti yhteen suuntaan. Demokratiassa on mukana aivan liian monta puoluetta ja mielipidettä päättämässä asioista – tuloksena on kompromissipäätöksiä, jotka eivät ole hyviä kenellekään. Esitin hänelle vaihtoehtoisen näkemyksen asiasta.

Jenkit ovat maailman huipulla, ainakin omasta mielestään – ja tämä yleensä näkyy kaikessa kanssakäymisessä. Jenkit ovat vieraanvaraisia, Georgiassa isännät olivat myös ylen ystävällisiä. Käymälläni paikkakunnalla ei asunut yhtään amerikan afrikkalaista, Ku Klux Klan lienee vaikuttanut asiaan. New Yorkissa mustia oli aivan toiseen malliin, black attitude oli suorastaan sormin kosketeltavissa. Metropolin kiire heijastuu myös ihmisiin, ystävällisyys ja hymy ei ole niin herkässä kuin etelässä.

Eurooppalaisista Svedut ja Norskit ovat lähinnä suomalaista luonteenpiirrettä, norjalaiset ehkä lähempänä kuin ruotsalaiset. Briteistä huokuu entisajan herraskansan aristokraattisuus, tosin vastakkaisiakin esimerkkejä on tiedossani… Mitä etelämmäksi vanhaa mannerta edetään, sitä ”välimerellisempää” on ihmisten asennoituminen. Pohjoisen tarkkuus, täsmällisyys ja rehellisyys muuttuvat lämpimään päin mentäessä tulkinnaltaan joustavammiksi käsitteiksi.

Näitä luonnehdintoja voisi jatkaa loputtomasti, parempi etten jatka. Hatun nosto sinulle jos jaksoit lukea yleensä tännekään asti. Tärkein viestini on, etteivät kaikki vieraan kulttuurin edustajat ole aina sitä, mitä meille tuputettu mielikuva kultturista antaisi ymmärtää. Joka tapauksessa kukin on yksilö, erilainen ja tutustumisen arvoinen.