Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomessa ja muuallakin sivistyneessa maailmassa matkaviestimet ovat lyöneet itsensä läpi. Suomessa neljällä viidestä on matkapuhelin, mutta globaalisti katsottuna kuitenkin vain joka neljännellä on kännykkä taskussaan. Vaikka mobiiliteknologian historia on lyhyt, on kaksi teknologiasukupolvea jo ennättänyt pyyhkäistä yli kännykkäkansan. Kolmas sukupolvi on jo nähnyt päivänvalon ja valloittaa maailmaa paraikaa.
Kännykkä ei ole enää entisensä, tai ainakaan se mitä ennen ymmärrettiin matkapuhelimella – eli matkassa mukana kulkeva puhelin. Moderni matkaviestin on digitaalisen matkapuhelinlaitteen lisäksi myös tekstiviestin, puhelinluettelo, kamera, radio, musiikkisoitin, pelilaite, kalenteri, herätyskello, laskin, muistiinpanovälineet, sanelukone, sähköposti, internet-selain, pienoistoimisto, tietokoneen korvike, kompassi jne, jne – varsinainen monitoimikone ja viihdekeskus siis. Olen myös nähnyt kännykän, jossa oli pullonavaaja ja eräässä toisessa mallissa tupakansytytin. Ja mitä ikinä onkaan vielä tulossa, sen taivas yksin tietää – ja Ollilan Jorma muutaman kaverinsa kanssa.
Jo lankapuhelimen tulo savumerkkien ja viidakkorumpujen tilalle oli merkittävä askel, kun ajatellaan ihmisten tavoitettavuutta. Mutta edelleenkin lotossa 4 ja lisänumero oli helpommin hoidettu, kuin matkamiehen tavoittaminen puhelimeen reissulla ollessaan. Vasta matkapuhelin on ratkaissut tavoittamattomuusongelman siellä, missä Pyhä Kenttä ja Peittoalue ovat riittävät. Ja niitähän riittää siellä, missä ihmiset tapaavat liikuskella.
Puhelimesta, tai sen modernimmasta inkarnaatiosta, on tullut uudenlainen viestin – se on haltijalleen henkilökohtainen, tavoittava, hyödyllinen ja viihdyttävä. Ja kun hintakin on kuluttajaystävällinen, on suosiokin taattu. Kännykästä on suosionsa myötä muodostunut uusi sosiaalinen ilmiö, hyötyineen ja haittoineen.
Jos matkaviestin onkin useasti hyvä ja hyödyllinen, niin on siitä haittaakin. Haitoista puhelimen haltija pääsee eroon yleensä sulkemalla laitteensa. Mutta entä silloin, kun toisten matkaviestimen käyttö häiritsee kanssaihmisiä? Silloin ei enää ollakaan tekemisissä kännyköiden kanssa, vaan niiden käyttäjien. Häiriötä aiheuttavan viestimen omistaja leimataan nopeasti häiriköksi.
Milloin sitä sitten ollaan häiriöksi, mikä on sopimatonta ja missä tilanteessa? Kännykkäilmiön ollessa kohtalaisen tuore, varsinaista etikettiä tai yhtenäistä mielipidettä asiasta ei ole vielä muodostunut. Todennäköistä kuitenkin on, että etiketti tulee jossain määrin vaihtelemaan kulttuurin ja vallitsevan lainsäädännön mukaan.
Kännykän käyttö katsotaan usein häiritseväksi sellaisissa sosiaalisissa tilanteissa, joissa ihmisten odotetaan muutenkin hiljentyvän ja keskittyvän itse tilanteeseen. Tällaisia tilaisuuksia ovat esim. uskonnolliset tilaisuudet, luennot, kirjastojen lukusalit, oppitunnit sekä matkustaminen turkulaisissa busseissa.
Etiikan vastaiseksi käytöksi katsotaan myös käyttö sellaisissa tilanteissa, joissa se on kriminalisoitua tai käyttö tapahtuu annettujen ohjeiden vastaisesti. Monessa maassa autonkuljettajan matkapuhelimen käyttö ilman hands free-laitetta ajoneuvon liikkuessa on lain mukaan rangaistava teko. Eräissä sairaaloissa tai niiden osastoilla matkapuhelimen käytöstä saattaa olla vaaraa potilasturvallisuudelle. Lentokoneissa käyttö saattaa varantaa lentoturvallisuuden. Teattereissa tavallisesti kehoitetaan sulkemaan matkapuhelimet, osittain teknisten seikkojen takia, osittain yleisön viihtyvyyden takia.
Avokonttorit ovat paikkoja, joissa työskentelevien tulisi ottaa huomioon kolleegojen läsnäolo paitsi kännyköiden käytössään, myös muussakin toiminnassaan. Vaikka välttämätön työkalu kännykkä onkin, ei siihen tarvitse kailottaa ja samalla kulkea koko konttorin ympäri luuri korvallaan – kun voisi istua omalla paikallaankin.
Työasioiden hoitamisen matkapuhelimella vielä luonnollisestikin ymmärtää, mutta yksityisasioiden kovaääninen hoitaminen ja henkilökohtaisten ihmissuhdeongelmien puiminen työpaikalla aiheuttaa helposti närää kanssaihmisissä. Näitä puheluita pitäisi puhua mieluimmin omalla ajalla tai ainakin syrjemmällä ja muita häiritsemättä.
Mitä ihmeellisemmät soittoäänet ja tekstiviestihälytykset herpaannuttavat kenen tahansa keskittymisen ja vetävät huomion pois varsinaisesta työtehtävästä. Pahimmassa tapauksessa puhelimesta kuuluva ärsyttävä lällätys jää soimaan päähän loppupäiväksi. Työympäristössä käytettävien soittoäänten soisi olevan tahdikkaampia tai ainakin hiljaisempia. Näiden ns. soittareiden tilailu ja lurittelu pitkin päivää on teinien touhua – muille sanoisin: kasvakaa jo aikuisiksi.
Julkisissa kulkuvälineissä, tavarataloissa, ravintoloissa kännykän käyttö jakaa mielipiteitä. Osa katsoo sen häiritseväksi, osa taas ei. Valtiollinen rautatieyhtiömme VR on vastikään päättänyt laittaa joihinkin juniinsa kännykättömän vaunun, jossa matkustettaessa matkapuhelin ei saa olla päällä. Tulevat kuukaudet näyttävät, kuinka kysyttyjä vaunupaikat ovat. Valtion yhtiönä VR:llä on oikeus ja velvollisuus palvella myös marginaaliryhmiä.
Mikähän siinä junassa puhumisessa ärsyttää, juttelevathan ihmiset siellä muutenkin toisilleen? Taitaa ihmisiä vaan harmittaa, että puolet jutusta jää kuulematta ja pelkästään oman mielikuvituksen varaan.
Uusimmat kännykkämallit kameroineen ovat tuoneet uusia eettisiä ongelmia. Milloin kuvia saa ottaa ja mistä kohteista? Entäs mitäs sanotte eräästä taannoisesta palvelusta, jossa kuvattiin kauniimman sukupuolen takamuksia ja kuvat lähetettiin palveluun, jossa asiakkaat saivat pisteyttää takamukset omien mieltymystensä mukaisesti. Kuka tahansa kaduntallaaja saattoi joutua listoille peffoineen.
Pelkästään yksilöitä ei voi syyttää häiriköinnistä, mielestäni siihen syyllistyvät myös operaattorit ja telemarkkinointia tekevät yhtiöt. Olen tilaamatta ja haluamattani alkanut saada mainoksia ja markkinointihenkisiä tiedotteita tekstiviesteinä kännykkääni. Silloin tällöin tupsahtaa myös viestejä, joissa tarkoituksella yritetään harhauttaa soittamaan kallishintaiseen palvelunumeroon.
Mobiiliviestintä mahdollistaa markkinoinnin tavalla, joka varmasti tavoittaa vastaanottajansa. Mielestäni olisi pelkästään kohtuullista, että markkinoinnin kohteelta olisi etukäteen pyydetty suostumus mainosmateriaalin lähetykseen. Muuten materiaali alkaa ärsyttää siinä määrin, että se saa roskaviestin maineen. Ei-toivotut roskaviestit pilaavat hyvän asian samoin, kuin roskapostin tulva on pilannut sähköpostiviestinnän. Kuluttajat saattavat hylätä alunperin hyödyllisen palvelun pelkästä inhosta roskaviestejä kohtaan.
Kuten ylläolevasta vuodatuksesta saattaisi päätellä, mobiiliviestinnän etiikassa on itse kullakin vielä opittavaa. Ja vaikka kuinka yrittäisi tehdä asiat oikein, tulee kuitenkin mokanneeksi jossakin tilanteessa. Sitä sattuu jokaiselle, takuuvarmasti, eikä vähiten saarnamiehelle itselleen.