Innostunut, etevä ja ahkera

Ainahan olen ollut ylpeä lapsistani, mutta tänään koulujen päätöspäivänä sain taas yhden aiheen lisää olla ylpeä.

Ensimmäisen luokkansa päättänyt esikoispoikani toi kotiin kerrassaan erinomaisen todistuksen. Ja kaiken hyvän päälle sai vielä luokkansa ainoana koulun kannustusstipendin – ”innostuneelle, etevälle ja ahkeralle oppilaalle” siinä luki. Kyllä nyt on lupa olla rinta rottingilla, vaikka koko kesän.

Numeroitahan tämänikäiset eivät nykykäytännön mukaan saa, niitä aletaan antaa vasta kolmannella luokalla. ”Arvosanoja” on neljä; osaat erittäin hyvin, osaat hyvin, tarvitset joskus ohjausta ja tarvitset usein ohjausta.

Jotta menestyksestä saisi edes minkäänlaista yleiskuvaa, niin pakkohan nuo arvosanat oli pisteyttää. Käytin vanhan jaon mukaisia keskiarvoja laskiessani skaalaa nelosesta yhteen, nelonen on paras arvosana ja ykkönen heikoin.

Näin laskien sain esikoisen lukuaineitten keskiarvoksi 3,9 ja kaikkien aineitten keskiarvoksi 3,8. Yleisarvosanaksi tulee siis ”osaat erittäin hyvin”. Hyvä poika!

Hienosti päättyneeen lukuvuoden johdosta ja kesäloman alkua juhlistaaksemme, lähdemme ihmettelemään Takapajulaan saapuneen kiertävän sirkuksen iltaesitystä.

Kategoriat: Vanha blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Innostunut, etevä ja ahkera

Laimea viikonloppu

Kautta sutipartani, tämä viikonloppu hävisi kuin hohtimet kaivoon! Kaikennäköistä olisi pitänyt puuhata, mutta mitään mainittavaa ei varsinaisesti saanut aloitettua tai ainakaan tehtyä valmiiksi asti. Kun on viikonlopun tenavien vahtina, omia tekemisiään on pahuksen vaikea organisoida mihinkään järjestykseen.

Vaikka lapset periaatteessa ovatkin jo erittäin omatoimisia ja tulevat hyvin toimeen hetken yksinäänkin, niin kyllä ne osaavat isukkia kyykyttää 6 – 0. Taisi viikonlopun ”hyötyaika” kulua enimmäkseen lasten ohjelmatoimistona, köksänä, kuljetuspalveluna, erotuomarina ja vääpelinä toimiessa – ihme suhinaa tuo meidän kaksikkomme saa aikaiseksi koko ajan.

Jaa, sainhan minä sentään ostettua uuden pölynimurin vanhan, itsensä toiminnasta irtisanoutuneen perintökalleuden tilalle. Uusi härveli on ultramoderni siivousihme, joka pitää pölyt ja mölyt sisällään. Kahden kilowatin mylly antaa 400 watin imutehon, laite pysysi varmasti kärsästään katossa kiinni pelkällä imullaan, jos sen sinne ripustaisi.

Näissä nykyajan vehkeissä on poistoilman tuplasuodattimet ja tuoksuraikastimet, teleskooppivarsi, tehosäätimet, hämmentävän näköinen suulake ynnä muuta hienoa ja kiiltävää. Vaan eipä se vieläkään ryhdy imuroimaan sinun puolestasi, vaikka kuinka haluaisit…

Että tämmöistä Takapajulassa tällä kertaa.

Kategoriat: Vanha blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Laimea viikonloppu

Laserohjattava Kung Fu -kissa

Joulun välipäivinä kotiimme invaasion tehnyt kissanrääpäle on nykyään suunnilleen kahdeksan kuukauden ikäinen, miltei aikuisen narttukissan mittoihin kasvanut petoeläin. Voisikohan sanoa, että sen murrosikä on ovella. Ja murrosikäisethän ovat tosi vaikeita tapauksia, mitä nyt kokemusta on oman lajimme murkuista.

Selkeästi ovat alkaneet katin hormonit hyrrätä, sen verran pahaa mouruamista tämä karvakasa pitää ikkunoista ulos tähystellessään. Veri vetäisi pihamaalle tekemään tuttavuutta nurkan kuningaskollien kanssa, mutta toistaiseksi ulkoilmassa leijuvia feromoneita on päässyt haistelemaan vain narun nenään valjastettuna. Politiikkana on ollut pitää katti sisäkissana ainakin sen sterilointiin asti.

Neljän seinän sisäpuolella eläminen taitaa ottaa hiukan pattiin. Pitkin kevättä kissa on saanut armottomia iltahepuleita, jotka tekevät tavallisesta maatiaiskotikissasta mustanpuhuvan Black Ninjan. Tuo yön peto säntäilee pitkin huushollia 110 lasissa, uhitellen jokaiselle vastaantulijalle – varokoon nahkaansa se joka sattuu tielle.

Salamannopeasti se juoksee pitkin sohvia ja seiniä, kuin John Woon ohjaamien Kung Fu -elokuvien sankarit konsanaan. Hetkessä 4-teräinen säilä on tehnyt selvää nahkasohvan selkänojasta. Yhdessä silmänräpäyksessä piikikkäät torahampaat ja jäntevät takajalkapotkut jauhavat vastustajan sukat rei’ille ja sen sisällä olleen jalkaterän jauhelihaksi.

Onneksi tähän silmittömästi purkautuvan kissaenergian hallitsemiseen löytyi sattumalta oiva keino, kissa on nimittäin laserohjattava olento.

Kun hepuli iskee, otetaan esiin punapistelaser, tuo presentaation pitäjän karttakepin korvike. Saalistaja-Ninja juoksee tuon punaisen pisteen perässä juuri sinne minne sillä osoitatkin. Sillä on hyvä antaa hiukan lisävauhtia suurimpien tappohalujen nujertamiseksi ja lopulta ohjata piste johonkin sopivaan mustaan koloon kaapin tai maton alle. Katti jääkin loppuillaksi vaanimaan tuota mustaa aukkoa, josko punainen valoilmiö tulisi kohta pois sieltä reiästään…

Kategoriat: Vanha blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Laserohjattava Kung Fu -kissa