Pikakelauksella Juhannukseen

Niin se aika vaan rynnii eteenpäin, tämän päiväkirjan ylläpito on jäänyt liiankin huonolle hoidolle parhaillaan meneillään olevan talonrakennuksen viedessä miltei kaiken käytettävissä olevan ajan. Nyt tosin alkaa olla vapaata aikaa hiukan paremmin, sillä varsinainen rakentaminen on siirtynyt talotoimittajan käsiin.

Vuodenaika on vaihtunut keväästä kesään ja tähän parin kuukauden kirjoittamattomuuteen on mahtunut monenlaista. Muunmuassa viime kirjoituksen ”kettu vs. katti” takaa-ajo sai jatkoa; vain muutamaa päivää myöhemmin näin kadonneeksi luulemani jäniksen, jota puolestaan ajoi takaa mustanpuhuva kissapetomme.

Kevään kuluessa oli toisetkin häät, vaimoni sisko karautti avioliiton karikkoiseen satamaan. Onnea heillekin vielä näin perästä päin toivottaen. Lisäksi onnittelut kaikille kevään päivänsankareille, valmistuneille, äideille ja muille juhlakaluille, joiden merkkipäiviä en ole kiireitten lomassa pystynyt huomioimaan.

Nyt on Juhannus ja sitä juhlittiin perjantaista lauantaihin perinteitten mukaisesti Metsämaan Lähteenmäessä, oman sukupolveni entisessä mummolassa. Lipunnoston ja tervetulomaljojen jälkeen onniteltiin 50-vuotishääpäiväänsä viettänyttä pariskuntaa ja täysiä kymmeniä vuosia täyttäneitä sukulaisia – vuorossa oli 70, 60 ja 30-vuotiaat nuorukaiset.

Ruokailun jälkeen alkoi runsaitten antimien sulattelu ja valmistautuminen illan savusaunaa varten. Naisväki tiskasi astiat ja tiskiainetta näytti kuluvan keskimääräistä tasoa enemmän. Vanhat jäärät puolestaan valmistivat saunavihdat, perinteisiä menetelmiä omalla tyylillään vaalien.

Savusaunan jälkeen grillattiin porukalla makkaraa uudessa grillissä ja nautiskeltiin yöpalaa, palanpainikkeen kera. Yön tunteitakin herättäneinä kärkipuheenaiheina olivat vanhemmuus, kasvattaminen ja politiikka.

Juhannuspäivän aamu valkeni monille jo ennen nukkumaanmenoa. Toisilla päivä meni aaton juhlinnasta toipuessa, joillakin taas riitti virtaa heti aamusta seurapeleihin, köysirataan ja kalareissuihin.

Useampana Juhannuksena säät ovat olleet sateiset ja koleat, näin ei kuitenkaan ollut tällä kertaa. Sää oli molempina päivinä puolipilvinen ja hieman tuulenvireinen, joten keli oli ulkojuhliin juuri sopiva.

Iso kiitos taas juhlien järjestäjille, jotka vuodesta toiseen jaksavat nähdä suuren vaivan juhlan rakentamisessa. Näille juhannusjuhlille on aina mukava tulla!

Kategoria(t): Vanha blogi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.