Joulu on sitten lusittu, tänä vuonna joulu jäikin vain pitkän viikonlopun mittaiseksi.
7-vuotias poikani hoiteli tänä vuonna metsätyöt, eli kävi aatonaattona kaatamassa kuusen appivanhempien metsätilalta – ja vielä ihan yksin! Siitä hänelle kiitos ja kunnia, itse en meinannut töiltäni ehtiä kuusimetsään millään. Myös puolisolleni kuuluu kiitos piparin tuoksusta ja muista jouluvalmisteluista, ilman hänen panostaan ei meillä joulua olisikaan.
Jouluaatto oli aikaisempiin verrattuna poikkeuksellinen. Useana aikaisempana vuotena porukat ovat kokoontuneet meille saunomaan, syömään ja aattoiltaa viettämään. Tänä jouluna emme olleet järjestävänä urheiluseurana, vaan saimme kunnian einestää ja viettää mukavaa iltaa Hämeenlinnassa, hieman erilaisten ihmisten kanssa mihin olimme tottuneet. Matkalla Hämeenlinnaan poikkesimme myös Hausjärvelle, sytyttämään kynttilän isäni haudalle.
Joulupukki oli tänäkin vuonna äärettömän antelias – lapset eivät suinkaan olleet käyttäytyneet vuoden aikana niin kiltisti, mitä saatu lahjaröykkiö olisi antanut ymmärtää. Ei näin ollut meikäläisen lapsuudessa, silloin saatiin ehkä pari pakettia – kova ja pehmeä – sekä marmelaatiaski kaupan päälle. Nykyään tenavat saavat paketin-pari joka sedältä, tädiltä, serkulta ja tontulta. Milloinkahan tämä kaikkien-pitää-muistaa-kaikkia-tuhojatkumo päättyy? Toivottavasti päätös on järjen voitto, eikä kenenkään vararikko…
Aaton viettoa seuraavina päivinä kävimme vielä tervehtimässä omia ja puolison vanhempia, sekä syömässä lisää jouluruokaa kussakin etapissa. Nyt on joulumuonaa syöty vuodeksi eteenpäin, seuraavaksi syödään pizzaa tms. rahvaanomaista ruokaa.
Ikäänkuin joulun päätökseksi lämmitin tänään vielä joulusaunan. Vaikka aattoyönä tulikin käytyä (sähkö)saunassa, niin meikäläisen joulutunnelman kruunaa pehmeät löylyt ikiomassa, haloilla tunteella lämmitetyssä, hämyisässä ja savuntuoksuisessa vanhassa pihasaunassa.