Niin se aika vaan rientää, tämäkin diaari on ollut miltei vuoden päivittämättä – no, onpa ainakin tuo talonrakennuspäiväkirja päivittynyt vastaavasti tiheämmin. Eipä tähän kuluneeseen vuoteen ole juuri muuta mahtunutkaan, kuin rakentamista, rakentamista ja rakentamista.
Projekti alkaa onneksi olla lopuillaan (kuten myös rahat…), uutta taloa maalaillaan ahkerasti ja seuraavaksi pitäisi ryhtyä nurmikonperustamispuuhiin. Kesälomani alkaa heinäkuun alusta ja laiskana ei tarvitse olla silloinkaan.
Mutta sitten asiaan, Juhannusjuhlista piti taasen kirjoittamani. Juhlien kulku noudatteli pitkälti perinteistä kaavaa. Lippunnostosta vastasi tällä kertaa isännän ohella Australiasta Suomeen juhannusta viettämään tullut vieras.
Pyöreitä vuosia täyttäviä muistettiin taas muistuttaa vanhenemisestaan. Huhut vanhenemisestani ovat kyllä ennenaikaisia, mutta kiitos juhlaväelle hienoista lahjoista.
Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Tämänvuotisista tarjoiluista mainittakoon erityisesti isännän ampuman peuran filé, jonka veljensä oli kylmäsavustanut. Tuhti suola ja vahva savun aromi tekivät lihasta erittäin maukkaan.
Itse odotan aina innolla savusaunaan pääsyä, on se sen verran harvinaista luksusta. Saunan lämmitys olikin onnistunut tänä jussina hyvin, kivet antoivat tällä kertaa aikaisempaa kuumemmat löylyt.
Niinkuin aikaisempinakin vuosina, kamerani napsi taas kuvia satamäärin. Valitut otokset löytyvät kotisivultani otsikon Juhannus – Midsummer 2007 alta, antaa kuvien kertoa oma tarinansa.
Suuret kiitokset taas juhlien järjestäjille!