Ostin tuossa puolisentoista vuotta sitten itselleni keskivertopokkaria paremman digikameran, tarkoituksena lähteä elvyttämään jo nuorena miehenä aloitettua valokuvausharrastusta. Varsinainen mustavalko-valokuvauksen harrastaminen ja pimiötyö jäivät aikoinaan kalliina ja aikaa vievänä harrastuksena arjen kiireitten jalkoihin.
Uuden tekniikan mukaantulo ja sen tuomat uudet mahdollisuudet herättivät uudellen mielenkiinnon harrastusta kohtaan. Nyt onkin kuvia nykyisellä kamerallani räiskitty jo tuhansittain, kuvan ottaminen kun ei kameran hankinnan jälkeen maksa mitään. Saattaapa myös olla, että kuvaaminen on kärsinyt jonkinlaisen inflaation – enää kun ei tule mietittyä, raaskisiko moiseen kohteeseen polttaa filmiä. Mutta otettu kuva on aina parempi, kuin ei kuvaa lainkaan.
Periaattessa digikameralla otetut räpsyt ovat valmiita kuvia sellaisenaan, mutta monesti kuvaa voidaan parantaa jälkikäsittelyllä digitaalipimiössä eli kuvankäsittelyohjelmassa. Ja kun oikein johonkin kuvaan haluaa paneutua, niin kyllä siinäkin saa tunnin jos toisenkin vierähtämään.
Vaan aika vähän on tullut otettua Kuvia isolla K:lla, tokko yhtään sellaista missä kaikki olisi kohdallaan sekä teknisesti, että kerronnallisesti. Sellaisen ottaminen vaatii jo osaamista, sommittelukykyä ja tilannesilmää. Eikä parempi digitaalinen järjestelmäkamerakaan olisi tietenkään haitaksi kuvan metsästyksessä.
Olen tässä vähän tuumannut, että jotta olisi edes minkäänlaisia mahdollisuuksia kehittyä kuvaamisessa, niin niitä kuvia pitäisi lähteä oikein ajan ja ajatuksen kanssa kuvaamaan. Jos yrittäisi saada aikaiseksi vähintään yhden kohtuullisen kuvan joka kuukausi, niin olisikohan sitä vuoden päästä yhtään parempi kuvaaja?
Taidanpa ottaa tästä henkilökohtaisen haasteen itselleni. Mahdollista kehitystä voit seurata kotisivullani, laitan kuvat näytille omaan kategoriaansa.