Tiedättekö mistä mies tietää tulevansa wanhaksi ja raihnaiseksi? No siitä, että aamuisin kroppa on sen verran jäykkänä, että omin avuin sängystä ylös nousemiseen alkaa tarvita yliluonnollisia voimia ja kykyjä.
Jos nuorena miehenä aamuista jäykkyyttä olikin havaittavissa korkeintaan vaaksan matkalla navan alapuolella, niin näin vanhemmiten rautakankimaista notkeutta löytyy jo koko 176cm:n pituudelta.
Ei tämä aamun jäykistely varmaankaan mitään kuolonkankeutta vielä ole, katoaahan se päivän mittaan lähes olemattomiin – toisin kuin ystävälläni Rautakangella, joka oli tiettävästi kuollut jo syntyessään ja syntynyt luultavasti jo paljon ennen minua.
On meillä Rautakangen kanssa muutakin yhteistä kuin notkeus. Molemmilla on varren yläpäässä havaittavissa hopeanharmaan sävyjä, mikä myös on vanhenemisen kiistaton tunnusmerkki. Onneksi minulla sentään vielä on hiuksia, vaikka välillä pienet pälvet pelottelevatkin mahdollisella tulevalla kaljuudella. Rautakanki on sen sijaan ollut karvaton koko ikänsä, lienee jo tottunut ajatukseen.
Toisin kuin minä, sympaattinen Rautakanki on ehdoton gentlemanni, varmakäytöksinen ja tahdikas tilanteessa kuin tilanteessa. Rautakangelta löytyy kadehdittavaa lujuutta, voimaa ja suorituskykyä aina tarvittaessa. Se on luotettava kumppani kaikessa ja toimii muita varmemmin, paremmin ja pidempään – vielä minunkin jälkeeni, sukupolvien ajan.
Ei se Rautakanki mikään puhelias ole, kaikki tämä vain huokuu sen suoraselkäisestä olemuksesta – oma habitukseni on taas tämän tästä mutkalla kuin venäläinen suhuässä. Rautakanki kestää ikääntymisen ja vuosien tulon, minulla ei sen sijaan ole wanhaksi tulemista…
–