Täällä Suomen epävirallisessa Takapajulassa pystyy Vapun, tuon kalenteriin merkityn kansallisen, virallisen ja jokakeväisen ryyppyjuhlan ohittamaan aivan, kuin sitä ei olisi olemassakaan. Meillä ei Vappu juurikaan kuulu tai näy – muutama ilmapallo ja serpentiiniikiehkura roikkuu koristamassa kotia.
Kylillä piti oleman jonkin sortin vapputapahtuma paikallisen pankin pihamaalla, mutta sitäkään ei tarvinnut mitenkään noteerata. Valkolakkejakaan tuossa tapahtumassa ei ole juuri näkynyt – kyllä niitä ihmisillä on, mutta täällä ei taida olla tapana briljeerailla mokoman myssyn kanssa. Oma kellastunut lakkini on saanut jo monet vuodet maata laatikossaan, jossakin – missä ikinä mahtaakaan tällä hetkellä majailla.
Aattoiltana yritettiin kokoontua appivanhempien korpimajalle vappuillalliselle. Aika paha mahatauti kyllä vaati tällä kertaa osansa, apepöytään kykeni vain kourallinen ihmisiä. Superpöpö on kaatanut meidänkin tenavat petiin jo useammaksi päiväksi, posliinipuhelin on soinut ahkeraan ja kohtuullisen kovaa kuumettakin on pitänyt.
Laimeasta vapusta huolimatta, tai osittain ehkä juuri sen takia, suoritettiin tänään muutama kesän avaukseen liittyvä perinteinen rituaali. Yksi niistä on tukanleikkuu – esikoiselle leikattiin varmasti Takapajulan särmikkäin kesäkampaus eli mohikaanitukka.
Toinen varma kesän merkki on vanhan ja vaatimattoman pihasaunamme lämmitys. Tapaninpäivästä asti kylmänä nuokkunut saunavanhus intoutui irrottelemaan 105 asteen löylyt, minkä kyllä tunsi selkänahassaan. Saunoinkin vaihteeksi oikein pitkän kaavan mukaan ja lopulta talviuniltaan herätetty kiukkuinen kiuas leppyikin lempeisiin jälkilöylyihin.
Kolmas kesänavausrituaali on kevään ensimmäinen grillaus, mutta sehän tulikin tehtyä jo kuukausi sitten.
–